Surut pois ja kukka rintaan (2003)

Surut pois ja kukka rintaan (Прогони печаль и прижми цветок к груди) — четвёртый альбом финской рок-группы Viikate, записанный на лейбле Ranka Recordings и вышедший в 2003 году.

Karmiini juhlasali

Hohto tuo yhdeksän auringon, kun kengät on lakerinahkaa
kiinni napitan paidan lumivalkoisen
Kun prässit sirkkelin terinä soi, ei ryntäillä päätä ei pahkaa
avulla kiiltävän vahan hiukseni muotoilen

Peilissä seisojaa tuijotan ja suoristan liitua, raitaa
jostain laskee kämmen kylmä olallein
Tiedän seurassa tässäpä ei, ei kuljeta polkua kaitaa
Litteän hopean kaivan povesta huulillein

Yleisön seassa ystävät nään, ystävät todellakin
Hymyilevät seinät salin karmiinin
Parrasvalojen loisteeseen jään, keiloihin liekehtiviin
Liekit kyllä liittyy illan ihmisiin

Taivaan sinisen sävelet soi, toisille lohtua kantaa
minä nuotin avaan jälleen punaisen

Ja yleisön seassa ystävät nään, ystävät todellakin
Hymyilevät seinät salin karmiinin
Parrasvalojen loisteeseen jään, keiloihin liekehtiviin
Liekit kyllä liittyy illan ihmisiin

Orkesteri lähtömerkin antaa
Alkusoitto on tutun kuuloinen
Nuottiteline valettu painavaan rautaan
Minä tiedän kelle kumartaa…

Otteita syksystä

Eihän huolehdita tulevaa,
eihän huolestuta kun taas aamu nousee
Menneessä riittää purtavaa,
keltaiset lehdet ympyrän kun sulkee

Syys päiväkirjaani kirjoittaa,
kaunolla kirjaa ja viivaa alle
Paikkansa välimerkit saa,
paikoilleen sydänalasimen alle — paikkansa alasimelle

Mikä minua tukistaa,
kuka niskavillojani kehrää
Rottingin suoristaa
päin kesän kulottamaa selkää

Epäilevän Tuomaan herättää,
Jaakko kun kiviänsä jälleen heittää
Virsi on tuttu ennestään,
vain paksummat vuosirenkaat vanhat peittää — paksummat vanhat peittää

Mikä minua tukistaa,
kuka niskavillojani kehrää
Rottingin suoristaa
selkääni punottavaan, pakottavaan, kelloista kosteaan

Mikä minua tukistaa,
kuka niskavillojani kehrää
Rottingin suoristaa
päin kesän kulottamaa selkää
Miksikö tätä pelkään

Mikä minua tukistaa,
kuka niskavillojani kehrää
Rottingin suoristaa
selkääni punottavaan, pakottavaan, kelloista kosteaan

Rauta-airot

(Philip Taylor, Derek Brown, Guy Lawrence)
Suomalaiset sanat: K. Viikate

Ulapalta saapuu, josta rantoja ei näy
vielä rasvatyven, edes koillistuuli käy
mies veneessänsä, ja aatos aaltojen
ylpeänä soutaa, hankaimet naristen

Jos airon pudottaa
ei pinnalle jää kellumaan
alle laineiden
jää airo rautainen

Elämäänsä lipuu, kokka kolhien
saalista täynnä, ovat verkot toisien
vastatuuli yltyy, joka paatin kallistaa
tuhdon alla makaa, juomaa ruskeaa

Jos airon pudottaa
ei pinnalle jää kellumaan
alle laineiden
jää airo rautainen

Aamun aamun, aurinko valjastaa
vene hiljaa lipuu, vaan ilman narinaa
perätuhdon alla, pullo tyhjä on
saapunut rantaan, luokse kaislikon

Jos airon pudottaa
ei pinnalle jää kellumaan
alle laineiden
jää airo rautainen

Alle laineiden
jää airo rautainen

Alle laineiden
jää airo rautainen

Kuolleen miehen kupletti

Taisin olla kuuden kun isä kerran kysyi
«Poika, juotko jo viinaa?»
Aivan, kuuden vanha olin silloin kyllä kun isä kysyi
«Poika, juotko jo viinaa?»
Ja mitä silloin pystyy vastaan sanomaan,
kun kysyjä on mies joka kaiken opettaa
Niin katson kuinka lasittunein silmin tuijottaa
ja tivaa «Juotko jo viinaa?»

Kun piilosilla ollaan isä laskee sovinnolla sataan
kuuluvaan ääneen
Kun piilosilla ollaan isä laskee sovinnolla sataan
kuuluvaan ääneen
Vaan kun päästynä on kahteen tuhanteen
on silloin syytä pienten poikain mennä vuoteeseen
Niin katson verhon takaa kuinka isä pöydän päällä makaa
kuuluvaan ääneen

Kun äiti lähti, tuumattiin «Kyllähän me miehet pärjätään»
kun äiti lähti pois

Kaurapuuron päällä silmä voinen kiiltää jaksaa ainoastaan hetkisen aikaa
Kaurapuuron päällä silmä voinen kiiltää jaksaa ainoastaan hetkisen aikaa
Vaan tänä aamuna ei silmä pääse sulamaan
ovat enkelit ne vieneet isän yöllä mukanaan
Niin kertoo kiltti setä sairaalasta,
istuu viereen ainoastaan hetkeksi aikaa

Kurjat kurjet

Kertovat tasaista tarinaa
jota pääse ei pienimmät tikkana kuulemaan
Pahan suopa on osassa sankarin
Ystävyys lukittuna on vankina kellariin

Täällä ei sana kuulu, eikä se tehoa
ei ole rautasoljistakaan apua
Heti konin leikkinsä kun alkaa,
kumpupilven takaa
kurjat kurjet esiin kaartaa

Kun pöytään tullaan hattu on pois
eikä kukaan ruoalla leiki, ei taituroi
Tämä leipä vaan viljasta leivotaan
jota hyvä ei ole kylvänyt sarkaakaan

Ei sana kuulu, eikä se tehoa
ei ole aasin korvistakaan apua
Heti konin leikkinsä kun alkaa,
kumpupilven takaa
kurjat kurjet esiin kaartaa

On miestä viety ja miestä on tuotu, vaan toisia miehiä raahattu
on leveään syöty ja pitkään juotu, ei luita kuivia kaluttu
Sitä en minä sano, kyllä apua on tuosta aurasta lumisina talvina
mutta öiseen aikaan huoneeseen tuo omatunto
parillisen teräviä sarvia

Ei sana kuulu, eikä se tehoa
ei ole rautasoljistakaan apua
Kaita polku auran myötä levenee
nouseva pöly sinisilmiä kirvelee
Heti konin leikkinsä kun alkaa,
kumpupilven takaa
kurjat kurjet esiin kaartaa

Aamulinnut

Puuvanhus omeniaan kantaa,
silkkilehdet hennot suojanaan
Yölliset viitoissaan ovat
saaneet piiloistaan pois
taakse orapihlajaisen seinän vaanimaa

Katkeruuden viitta kuulaat peittää
Valkeatkin mukaan sullotaan
Saalis toiveen ylittää,
vaan on aika hyvittää,
teot pimeässä tehdyt
Minä muistan kaiken sen nyt, kun

lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme
Lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme
Lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme huonoiksi ihmisiksi

Vakka täysi ja kaksi puolillaan
katumuksen puulle alas lasketaan
Vähin äänin katoaa vain heinäniityn lakoaa
enää luvatta ei lainaa
Minä pääni muistan painaa, kun

lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme
Lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme
Lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme huonoiksi ihmisiksi

lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme
Lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme
Lauloivat aamulinnut
ja me tunsimme itsemme huonoiksi ihmisiksi

Piispa ja minä

Pappeja kyytiin ja suntiot vuoroansa odottaa
mikähän olla mahtaa
kun kirkon miehet joukolla jonottaa

Samalla tuhdolla istutaan piispa ja minä
Tähän veneeseen nousemaan päästiin viimeisinä

Oli vedessä suolaa,
suolaa tai vaikka makua sokerin
kyllä kirkon verkot nostaa,
nostaa siinä miehen kun liperin

Samalla tuhdolla istutaan piispa ja minä
Tähän veneeseen nousemaan päästiin viimeisinä

«Nyt, Herra, armos suojaan»
yli selän virsi kajahtaa
Laululla lohdun tuomaan
saavat hengenmiehet hetkeen vaikeaan — Apostolit opettaa

Kohdalla ollaan, jossa rovasti pinnan alle painautui
nähdä ehti Raatteen, Kollaan, vaan viimein Ahdin syliin hautautui,
Ahdin syliin hautautui

Ei sielu vaan myös ruumis lepoansa kaipaa!

Leimu

Onko teillä kotia, josta lämpö huokuu
jossa pääse ei turvattomuus sänkyjä petaamaan

Onko teillä vaurautta, josta pöydät notkuu
josta pesee kun edellä hevosten puuaidat lakoaa

Onko teillä perhettä, hurmaava vaimo
joka pellavapäisiä kultakutreja vaalii ja paimentaa
Toiset sen taitaa, onnen ja karkelon
osaavat elää elämäänsä pysymällä paikallaan

Levoton leimu osanani täällä on
tuulesta laulaa kuoromme rauhaton

Käpy selän alla, tuli alla varpaiden
kun tietä riittää yhtä paljon tästä suuntiin molempiin

Kuoromme laulaa
Leimuissa lepää levoton
Kuoromme laulaa

Levoton leimu osanani täällä on
tuulesta laulaa kuoromme rauhaton,
kuoromme rauhaton

Kaunis kotkan käsi

Myötätuuli päällään mua kuljettaa
maisemien kauneimpien kautta kieputtaa
Enkä pudota voi — muille kellot soi
mua silkkisellä kämmenellä elo kättelee

Eikä ajat muutu, täällä lapset laulaa saa
ja pahan puoli syödäkseen saa pahaa omenaa
Kun viimein ilta saapuu, isoäiti hyräilee
«kaunis kotkan käsi»

Turvallinen olo minut tuudittaa
vastatuuli vihaisena ohi puhaltaa
Sitä mieti en — sekaan peilien
minä kävelen ja katson, olen sydän paikallaan

Eikä ajat muutu, täällä lapset laulaa saa
ja pahan puoli syödäkseen saa pahaa omenaa
Kun viimein ilta saapuu, isoäiti hyräilee
«kaunis kotkan käsi»

Selät hopeaiset alas varisee
paine matalampi myötätuulen halkaisee
Jokin vinossa on — muiden ahdingon
näen vaan en välitä ja poskeni pullistan

Eikä ajat muutu, täällä lapset laulaa saa
ja pahan puoli syödäkseen saa pahaa omenaa
Kun viimein ilta saapuu, isoäiti hyräilee
«kaunis kotkan käsi»

Eikä ajat muutu
pahan puoli syödäkseen
Ja viimein ilta saapuu, isoäiti hyräilee
«kaunis kotkan käsi»

Varjojen yö

(Säv. Stefan Rembowski, San. Reino Helismaa, Sov. K. Viikate)

Valoa ei varjossa näy, iloa ei surusta jää
pois lähdettyäs aurinko sammui
Kylmä ja kuollut nyt on maa,
viluisen tunnun tuuli saa

Varjona käy — varjojen yöhön

Sydäntä et antanutkaan, valheellisen sanasi vaan
niin minulta veit valoni kaiken
Särön sai kello kohtalon, nyt ääni sen on soinnuton

Varjona käy — varjojen yöhön

Sydäntä et antanutkaan, valheellisen sanasi vaan
niin minulta veit valoni kaiken
Särön sai kello kohtalon, nyt ääni sen on soinnuton

Varjona käy — varjojen yöhön

Kivi itkee vihreää

[instrumentaali]